Vuorinen ja Gräsbeck avaavat mc-kautensa Bernissä

26.10.2017 Niko Vuorinen ja Gunnar Gräsbeck muodostavat tällä kertaa kahdestaa Suomen joukkueen kalpamiekkailun maailmancupissa Bernissä. 54. Tissot Grand Prix de Berne kerää kauden ensimmäiseen osakilpailuun tutusti maailman kerman ja kaikkiaan 254 osallistujaa

Suomalaiskaksikko kisaa perjantaista lauantaihin kestävässä henkilökohtaisessa kilpailussa, johon molemmat lähtevät odottavin mielin.
- Alkukausi on keskittynyt voimapuolen rakentamiseen räjähtävyyden ja nopeuden lisäämiseksi.  Edeltävä kausi oli tuhottoman pitkä, päättyen vasta elokuun lopussa, joten itse miekkailuharjoittelu on tapahtunut Helsingin päässä. Se tuntuu jopa aavistuksen hirvittävältä, mutta toisaalta olo on voimakas. Olen puskenut tässä väliajalla myös graduani loppuun, eli ehkäpä se näkyy tulevissa otteluissa poikkeuksellisen analyyttis-fiksuina ratkaisuina, Vuorinen virnistää.

Vuorinen harmittelee ettei Berniin saatu joukkuetta loukkaantumisten ja muiden syiden takia.

Gunnar Gräsbeck on armeijasta kotiutumisen myötä valmiina kisakauden avaukseen.
- Fiilikset ovat kunnossa. Olen juuri kotiutunut armeijasta ja onnekseni säästynyt pahimmilta sairastumisilta. Olen saanut treenattua hyvin viimeisinä viikkoina. Hyvällä jännityksellä ja kisafiiliksellä lähden kisaamaan.

Emmi Rydenfelt kisaa samaan aikaan Orleansissa Ranskassa säilän maailmancupiissa. Mukaan perjantain kilpailuun on ilmoittautunut 161 osallistujaa.

-----
Toni Flink / Olympiakomitean uutishuone

« Takaisin