U17 Suomen tytöt kalpamiekkailun joukkuekilpailussa 17:s

4.3.2017 EM-kilpailuissa Bulgarian Plovdivissa alle 17-vuotiaiden kalpamiekkailussa lauantaina ohjelmassa olivat tyttöjen joukkuekilpailut. Suomen joukkue oli lopputuloksissa 17:s. Joukkueessa olivat Outi Jaakkola, Julia Fogde, Rilla Ritakallio ja Liisa Terho.

Suomi kohtasi 32 cup-kierroksella Tšekin. Tšekki oli Suomea hieman yllättäen parempi osumin 45-34. Tappion myötä suomalaisten miekkailut päättyivät tähän. Tämä oli Suomelle suuri pettymys, kun viime vuonna joukkue oli EM-kilpailuissa 11:s.

”Suuri pettymys verrattuna viime vuoteen.  Epätasaiset suoritukset joukkueessa toivat myös lisäpaineita omaan miekkailuuni”, Jaakkola harmitteli.

”Olisin pystynyt parempaankin suoritukseen. Minulla oli vaikeuksia oikeaan asennoitumiseen, kun joukkue oli selvässä tappioasemassa. Tappiotilanteen korjaaminen joukkueottelun aikana voitolliseksi vaatii harjoittelua ja luottamusta muihin, ja se pitää pystyä jakamaan tasaisesti pienissä erissä joukkueen muiden miekkailijoiden osalle”, Fogde totesi pettyneenä.

”Paremminkin olisi voinut mennä. Vastustajat olivat parempia. Joukkueena olimme tähdänneet korkeammalle”, Terho sanoi.

”Alussa jouduimme, vastoin odotuksiamme liian nopeasti isoon tappioasemaan. Paineet voittamiseen kasvoivat lopussa, koska Tšekin johtoa ei saatu kurottua kiinni. Olen kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen omaan miekkailuuni. Olin jopa etukäteen skautannut vastustajiani videolta, mistä oli hyötyä otteluissani”, Ritakallio paljasti.

”Karsiutuminen jatkosta oli iso pettymys, koska joukkueella oli odotukset vastaavasta menestyksestä kuin edellisissä EM-kisoissa. Joukkueen suoritustaso heikkeni merkittävästi, koska jouduimme heti alussa odottamattomaan tappiotilanteeseen. Voittamisen paineet kasvoivat liian suuriksi Tšekin kasvattaessa eroa lähes koko ajan, jolloin virheet kasvoivat kaikilla, Suomen alle 17-vuotiaiden joukkuejohtaja Kimmo Puranen arvioi.  

EM-kilpailut jatkuvat ensi viikolla edelleen Bulgariassa, kun vuorossa ovat alle 20-vuotiaat miekkailijat. Suomea edustamassa ovat Sara Salminen, Sofia Tauriainen, Anna Vuorinen, Rufus Panelius, Oskar Kiljander, Joonas Savelainen ja Topias Tauriainen. Suomen joukkuejohtajana toimii Wieslaw Koniczek.

Live streaming: http://fencingplovdiv.com/europe/live-streaming/
Tulosseuranta: http://www.fencingtime.com/LiveResults/PlovdivJCEFCH/index.htm
Kisasivut: http://fencingplovdiv.com/europe/

___
OK Uutishuone / Heidi Hautamäki

Photo Augusto Bizzi

Lue lisää kisasta >

« Takaisin