Topias Tauriainen (EM) 32 joukkoon U20 EM-miekkailuisssa

8.3.2018 Topias Tauriainen vastasi parhaasta suomalaissijoituksesta nuorten EM-miekkailuissa torstaina. Tauriainen pääsi 32 parhaan joukkoon Sotšissa käytävissä kilpailuissa.

Alkuerissä paras suomalainen oli neljä otteluaan kuudesta voittanut Ellis Saavalainen. Topias Tauriainen voitti kolme peliä ja jatkosta karsiutuneet Joonas Savelainen sekä Jussi Terho jäivät voitoitta. 

Saavalainen hävisi pudotusotteluissa Ruotsin Jonathan Svenssonille 13-15. 

Tauriainen puolestaan voitti Liettuan Arnas Salokasin hurjan taistelun jälkeen 13-12, mutta hävisi lopulta seitsemänneksi sijoiittuneelle ja 2015 oman ikäluokan EM-mitalistille Viron Ruslan Eskoville 10-15 32-cupissa. Tauriaiselle sijoitus on ikäluokan paras tähän mennessä ja hän pääsee vielä mukaan ensivuoden EM-taistoon.

Joukkeujohtaja Wieslawin kommentit: 
"Tänään Topiaksen suoritus ei yltänyt omalle tasolla kaikilla osa-alueilla, mutta parani ottelu ottelulta. Alkuerässä hän hävisi ensimmäisen ottelun heikommalle vastustajalle, mutta voitti jo seuraavassa kovan italialaisen oltuaan jo 0-4 häviöllä.
Ensimmäisessä pudotusottelussa Topias oli muutaman pisteen tappiolla ensimmäisessä erässä, kun tarvittiin lääkintätauko hänen nenän verenvuodon ja pahan olon takia. Mutta Topias jatkoi taistelua ja viimeisessä erässä hän näytti taistelutahtonsa ja käänsi ottelun niukkaan 13-12 voittoon. 32-ottleussa Viron kovaa Eskovia vastaan Topias miekkaili hyvin ja sai toisen erän lopussa kurottua eron vain yhteen pisteeseen.
Iloinen yllätys oli Elliksen hyvä suoritus alkuerässä. Hän miekkaili todella tehokkaasti ja sai useita hyviä voittoja huippu-miekkailijoista."

Suomalaisten loppusijoitukset:
32) Topias Tauriainen, 36) Ellis Saavalainen, 88) Joonas Savelainen, 90) Jussi Terho. Pojat eivät osalistu yliopppilaskirjoitusten takia joukkuekilpailuun,

Viimeisenä suomalaislajina EM-kilpailuissa käydään lauantaina U20 tyttöjen joukkuekilpailu, jossa Suomen joukkueen muodostavat Outi Jaakkola, Inka Mikkilä, Linn Sundquist ja Anna Vuorinen.

---
Toni Flink
Kuva: Tero Koski

Lue lisää kisasta >

Toimiston huomautus: Joukuejohtaja Wieslawin kommentteja kisasta lisätty, olivat jääneet jonnekin matkalle.

 

« Takaisin