Tauriainen paras suomalaisnainen universiadeissa

20.8.2017 Sofia Tauriainen oli paras suomalaisnainen kalpamiekkailun henkilökohtaisessa kilpailussa kesäuniversiadeissa Taipeissa. Tauriaisen loppusijoitus oli 25.

Tauriainen voitti avauskierroksella ruotsalaisen Larisa Dordevicin vahvasti otellun 15-5. Toisella kierroksella (32-cup) itävaltalainen Paula Schmidl oli suomalaista parempi 15-7.
- Hyvä päivä tästä tuli. Aamulla minulla oli todella huono oli flunssan takia lämmittelyssä. Näin hallilla paarit ja ajattelin, että ne on varmasti minua varten. Jännitys laukesi ensimmäisen ottelun voittoon aamulla erissä. Sain keskityttyä todella hyvin miekkailuun, kun minulla ei ollut olon takia voimia stressata. Olin skarppina ja voitin kovia miekkailijoita erissä. 
- Avauskierroksella minulla oli myös tuuria, kun sain ruotsalaisvastustajan, joka ei normaalisti edes miekkailee kalpaa. Toiseen matsiin oli aivan sikapitkä odottelu ja en ollut lopulta hereillä alussa. Sain tauolla Peeteriltä (valmentaja Nelis) ohjeita ja homma tasoittui. Olen todella tyytyväinen kisatulokseen, Tauriainen jutteli.

Michaela Kock ja Anna Salminen karsiutuivat cupin ensimmäisellä kierroksella. Kock hävisi unkarilaisella Kata Mihalylle 14-15. Kock johti ottelua pitkin matkaa, mutta lopussa Mihaly nousi tasoihin 14-14 ja vei myös viimeisen piston.

Kock myönsi tehneensä virhearvioita omassa ottelussaan.
- Aluksi jännitti, mutta erät menivät hyvin. Kaikkiaan oli hyvä fiilis miekkailla, reisi hieman toki haittasi. Cupkierroksella olisi voinut mennä paremmin. Mielestäni mokasin ottelun itse taktisesti. Luin vastustajan väärin.

Salminen hävisi puolestaan 64-cupissa Korean Myoungsun Kimille 12-15. 
- Eriin sain kolme hyvää matsia, mutta pari meni penkin alle. Asiallinen suoritus kokonaisuudessaan. Cupiin vastaan tuli tuntematon korealainen ja korealaiset ovat kovia. Hän oli pitkä ja miekkaili suoralla kavalla saaden yllätettyä minut terävillä hyökkäyksillä. Sain matsista kiinni liian myöhään.

Erät sujuivat koko kolmikolta mainiosti: Sofia Tauriainen (4-2) ja Michaela Kock (5-1) voittivat oman eränsä ja Anna Salminen (3-3) oli eränsä neljäs.

Tauriainen voitti erässään Ka Mong Chun (Hong Kong), Aleksandra Zamachowskan (Puola), Catharine Nixonin (USA) sekä Jiali Gengin (Kiina). Tappiot tulivat Nadine Stahlbergille (Saksa) ja Madeleine Andersenille (Australia).

Kock puolestaan hävisi ainoastaan kisan kolmoseksi rankatullle USA:n Anna Van Brummenille. Voitot tulivat Sveitsin Laura Stählistä, Ranskan Alexandra Loius Mariesta, Hollannin Carmel Tulenista, Korean Danwoo Yusta sekä Etelä-Afrikan Giselle Vicatosista.

Korkeimmalle rankattu suomalaisnainen, Anna Salminen (#25) voitti erässään Ukrainan Yulya Svysttilin, Hollannin Roos Kroesen ja Kiinan Minmin Lun. Tappiot tulivat USA:n Katharine Holmesille, Unkarin Laura Szabolle sekä Japanin Ayumu Saitolle.

Loppusijoituksissa Kock oli 36. ja Salminen 52.

----
Toni Flink / OK Uutishuone

« Takaisin