Suomen nuorille kalpamiekkailijoille kaksi kultamitalia Haapsalun PM-kilpailuista: Outi Jaakkola (U20) ja Akseli Heinämaa (U17) taistelivat PM-kultaa

24.9.2017 Hyvää menestystä täydensivät Inka Mikkilä (U20) ja Moa Lundell (U12) sijoittumalla PM-pronssille. Lisäksi Suomen U20 naisjoukkue taisteli PM-hopealle ja U20 miesjoukkue PM-pronssille.

Kalpamiekkailun nuorten avoimet PM-kilpailut käytiin viikonloppuna Viron Haaspalussa. Ennätyssuurissa PM-kilpailuissa oli yhteensä yli 527 henkilökohtaista kilpailustarttia, joista Suomella 60.

Jaakkola onnistui vanhemmassa sarjassa
Lauantain U20 tyttöjen sarjassa nuori 16-vuotias Espoon Miekkailijoiden Outi Jaakkola otteli ennakkoluulottomasti omilla vahvuuksillaan ja eteni vahvasti kohti kilpailun ratkaisua. Loppuottelussa kuudenneksi kevään U17 EM-kilpailuissa taistellut miekkailijalupaus voitti selvästi Ruotsin Sofia Hanssonin pistoin 15-3. Sunnuntain U17 kilpailuun ykköseksi rankatun Jaakkolan oli sitten hieman vaikeata latautua parhaalla mahdollisella tavalla, mikä johti hieman hankalampaan reittiin pudotuskaaviossa. Parin hyvän pudotusottelun jälkeen vastassa oli jo puolivälierässä kisaan kakkoseksi rankattu Viron Targamaa.
- Tällä kertaa usko omaan tekemiseen ei ihan riittänyt ja piste-ero venähti hieman lopussa. Kokonaisuutena viikonloppu oli kuitenkin Outilta hyvä avaus kansainväliselle kilpailukaudelle, kommentoi valmentaja Taneli Rautala suojattinsa viikonloppua.
- Tiivistettynä kisaviikonloppu oli tosi hyvä, vaikka U17 sijoitus olikin iso pettymys. Lauantaina olin tosi kovassa vedossa ja kaikki tuntui onnistuvan. Sunnuntaina ei sujunut kuitenkaan yhtä hyvin, tuntui siltä etten ollut ehtinyt henkisesti latautua uuteen kisaan, kommentoi Outi kisaviikonloppua.

U20 tyttöjen menestystä täydensi Turun Miekkailijoiden Inka Mikkilä sijoittumalla pronssille henkilökohtaisessa kilpailussa ja hopealle joukkuekilpailussa.
- Oikein nappi viikonloppu, koko paketti oli hyvin kasassa. On hienoa, että meillä Turussa yhteistyö pelaa niin hyvin Viron huippumiekkailija ja valmentaja Sten Priinitsin kanssa. Hänen apunsa oli todella iso juttu. Kahteen PM-mitaliin ei voi olla kuin tyytyväinen, iloitsi Mikkilä.

Heinämaa vahvana koko kisan
U17 poikien kisaan rankingkakkosena lähtenyt miekkailuseura Habdan Akseli Heinämaa miekkaili vakuuttavasti aamun karsinnasta loppuotteluun saakka häviämättä yhteään ottelua. Loppuotteluissa Viron Leon Gedzo kaatui luvuin 15-9
- Ottelut oli tänään halussa, totesi iloinen Heinämaa tyytyväisenä kisan ratkettua.

U12 tyttöjen sarjassa Miekka Miesten Moa Lundell miekkaili pronssille. U20 joukkuekilpailuissa Suomen naisille hopeaa ja miehille pronssia.

PM-MITALISTIT JA SUOMALAISSIJOITUKSET 16-JOUKOSSA

U20 TYTÖT
1. Outi Jaakkola FIN 
2. Sofia Hansson SWE
3. Inka Mikkilä FIN ja Emilia Borrye DEN
78 os.

U20 TYTÖT JOUKKUE
1. Viro
2. Suomi (Inka Mikkilä, Linn Sundquist, Anna Vuorinen)
3. Ruotsi

U17 TYÖT
1. TARGAMAA Carmen-Lii Targamaa EST
2. Natalie Wramner SWE
3. Madli Palk EST ja Selma Abu Eid Tjulin SWE
---
7. Outi Jaakkola FIN
13. Rilla Ritakallio FIN
78 os.

U12 TYTÖT
1. Anneli Proosväli EST
2. Dinara Anis EST
3. Moa Lundell FIN ja Aleksandra Jegorova LAT
17 os.

U20 POJAT
1. Linus Islas Flygare SWE
2. Christoffer Ejemyr SWE
3. Andzej Gedzo EST ja Ferdinand Eliassen NOR
---
8. Ellis Saavalainen FIN
13. Joonas Savelainen FIN
16. Jussi Terho FIN
120 os.

U20 POJAT JOUKKUE
1. Ruotsi
2. Viro
3. Suomi (Ellis Saavalainen, Joonas Savelainen, Topias Tauriainen, Jüri Tihane)

U17 POJAT
1. Akseli Heinämaa FIN
2. Leon Gedzo EST
3. Henrik Priimagi EST ja Hugo Pousette SWE
---
6. Julius Jutila FIN
7. Petri Pirhonen FIN
90 os.

U14 POJAT
1. Markus Salm EST
2. Valentin Altunin EST
3. Erik Tobias EST ja Gösta Ståhl SWE
---
11. Neo Karlsson FIN
46 os.

U12 POJAT
1. Pavels Kožemjakins LAT
2. Szymon Walkowiak POL
3. Glebs Dacjuks LAT ja Emils Vasaraudzis LAT
---
12. Joe Saraste FIN
18 os.

Täydelliset tulokset >

« Takaisin