Suomen kalpamiehillä taas loistava menestys Weisser Bär -kilpailussa Berliinissä; Vuorinen 5. ja Lahtinen 11.

9.2.2014

Saksan Berlinissä käyty legendaarinen WeisserBär –kilpailu miekkailtiin viikonloppuna jo 54. kerran. Kilpailu on avoin kansainvälinen miesten kalpakilpailu, jossa on osallistujia koko maailmasta, yhteensä 252 kalpamiekkailijaa osallistui tämän vuoden kilpailuun. Viime vuosina suomalasimiekkailijat ovet menestyneet loistavasti tässä perinteisesti kovassa kilpailussa.

Suomesta kisaan osallistui kahdeksan kalpamiekkailijaa, joista neljä selvisivät vahvan miekkailun tuloksena toisen kilpailupäivän 64 parhaan miekkailijan ratkaisuotteluihin. Suomen ykkösmiekkailija, Helsingin Miekkailijoiden Niko Vuorinen, selvisi suoraan alkukarsinnoista loppukilpailuun oltuaan karsinnan kolmanneksi paras miekkailija. Muut loppukilpailuun selvinnet suomalaismiekkailijat olivat Alexander Lahtinen ja András Koroknáy Pál sekä Kasper Roslander.

Toisen kilpailupäivän ensimmäisestä pudotusottelusta jatkoon selvisivät Roslanderia lukuun ottamatta kaikki muut suomalaismiehet. Toinen pudotuskierros puolestaan koitui Koroknay-Palin kohtaloksi. 16-parhaan joukossa harjoittelukaverit Vuorinen ja Lahtinen joutuivat kohtaamaan toisensa. Tasainen ja kova ottelu päättyi lopulta Vuorisen voittoon luvuin 15-13. Puolivälierässä Vuosinen joutui sitten toteamaan Venäjän Alexey Kalinin paremmakseen luvuin 12-15. Loppusijoituksissa Vuorinen oli upeasti 5. ja Lahtinen 11. Hienon suomalaistuloksen arvoa nostaa mm. se että vuoden 2013 maailmanmestari, Viron Nikolai Novosjolov oli vasta kilpailun 17.

Berlinin kilpailun voitti lopulta kokenut Hollannin Bas Verwijlen.

Suomen joukkueen matka jatkuu Saksan leirillä ja ensi viikonlopun MC-kilpailulla Heidenheimissa.

Lopputulokset:

1. Bas Verwijlen NED
2. Kazuyasu Minobe JPN
3. Christoph Kneip GER ja Alexey Kalinin RUS
---
5. VUORINEN Niko FIN
11. LAHTINEN Alexnder FIN
25. KOROKNAY-PAL Andras FIN
43. ROSLANDER Kasper FIN
252 os.

 

« Takaisin