Roslander jatkoi vahvoja esityksiä maailmancupissa

20.1.2014

Miekkailuseura HABDA:n Kasper Roslander jatkoi hyvää kauden aloitustaan sijoittumalla 64:n parhaan joukkoon maailmancupin Grand Prix -kilpailujen ensimmäisessä kilpailussa Qatarin Dohassa. Helsingin Miekkailijoiden Niko Vuorinen puolestaan karsiutui viimeisellä uloslyöntikierroksella ennen 64:n parhaan joukkoa.

Molemmat suomalaiset miekkailivat hyvin alkuerissä ja etenivät suoraan toiselle uloslyöntikierrokselle. Siellä Kasper Roslander kohtasi voitokkaasti Brasilian Nicolas Ferreiran ja eteni toiselle päivälle. Niko Vuorinen puolestaan otteli Yhdysvaltain Alexander Tsinistä vastaan. Heti ottelun alussa johtoon karannut yhdysvaltalainen piti ottelua hallussaan lukuun ottamatta pientä hetkeä ottelun keskivaiheilla, jolloin Niko kavensi eron vain yhteen pistoon. Lopputuloksena oli tappio luvuin 10 – 15 ja karsiutuminen 64:n parhaan joukosta sekä MC-pisteiltä.

Toisena päivänä Kasper Roslander kohtasi Venäjän Sergey Bidan ensimmäisessä ottelussaan. Valitettavasti suomalaiselta ei tällä kertaa löytynyt avaimia edetä kilpailussa pidemmälle ja tappio tuli selvästi luvuin 8 – 15. Tuloksena oli kuitenkin 50. sija ja kolme maailmancupin pistettä.

Maailmancupin kiertue on vasta aluillaan, mutta Tukholman SAF-pokalenin ja Dohan kilpailun myötä Kasper Roslander on nyt antanut tiukan viestin siitä, että hän taistelee tänä keväänä Suomen maajoukkueen ykkösmiekkailijan paikasta, jota viime keväänä Niko Vuorinen piti hallussaan erinomaisilla MC-sijoituksillaan. Nähtäväksi jää, minkälainen vastaus tähän haasteeseen tulee Niko Vuoriselta tai muilta maajoukkuemiehiltä Alexander Lahtiselta, Teemu Seeveltä tai Rasmus Mellaselta.

Mieten kalvan MC-kiertue jatkuu 24.1. Italian Legnanossa.

Tulokset:

1. PARK Sangyoun.g KOR
2. GAROZZO Enrico ITA
3. AVDEEV Anton RUS
3. NIKISHIN Bogdan UKR

50. ROSLANDER Kasper FIN
83. VUORINEN Niko FIN
153 os.

« Takaisin