Niko Vuorinen taisteli ensimmäistä kertaa MC-kilpailun top kahdeksan joukkoon

7.12.2014 Miekkailun uusittu maailmancupin Grand Prix -kiertue aloitti kalvan osalta tänä viikonloppuna Qatarin Dohassa. Tasaisesti sijoituksia 16 ja 32 parhaan joukossa viime aikoina tahkonnut Niko Vuorinen iski nyt ensimmäistä kertaa 8 parhaan joukkoon. Upeaa suomalaistulosta täydensi Catharina Kock selviämällä naisten loppukilpailuuun.

Dohan GP avasi uudistetun maailmancupin Grand Prix -kiertueen, ja paikalla olikin sekä miesten että naisten maailmanrankingin ehdoton kärki.

Kilpailun alku oli Suomen ykkösmiekkailijalle hieman tahmeaa, ja hän saavutti erässään vain kolme voittoa ja siirtyi karsintaotteluihin. Karsintakilpailussa Helsingin Miekkailijoiden Vuorinen oli lähellä joutua tyytymään pitkästä aikaa huonoimpaan maailmancupin sijoitukseensa, mutta lopulta hän kuitenkin voitti Brasilian Athos Schwantesin niukasti 15-14. Seuraavalla kierroksella Yhdysvaltain Johathan Yergler kaatui jo selvästi 15-9 ja paikka 64:n parhaan miekkailijan loppukilpailuun aukeni jälleen kerran. Myös miekkailuseura Habdan Kasper Roslander selvisi jatkoon alkueristä, mutta karsiutui loppukilpailusta viimeisessä karsintakierroksen ottelussa.

Miesten loppukilpailussa Vuorinen jatkoi hyviä suorituksiaan ja osoitti jälleen kerran pystyvänsä ratkaisemaan otteluita tiukoissa tilanteissa: 64:n kierroksella kaatui Ukrainan Bogdan Nikishin 15 - 13 ja 32:n kierroksella Saksan Falk Spautz 15 - 12, ja Vuorinen oli jälleen kerran kuudentoista parhaan joukossa. Sveitsin Benjamin Steffen seisoi ensimmäisen puolivälieräsijoituksen tiellä, mutta tämäkin kaatui trilleriottelun päätteeksi 15 - 14. Kahdeksan joukossa Italian Enrico Garozzo oli alkuun jäädä jälkeen, mutta kiri viiden pisteen kohdalla rinnalle, ohi, eikä Vuorinen enää onnistunut pääsemään kuin välillä kahden pisteen päähän, ja tappio kirjattiin lopulta lukemin 11 - 15. Tulos kuitenkin Vuorisen uran toistaiseksi paras sijoitus, 8 sija (150 os.). ”Garozzo vei voiton ja mitalit nenän edestä”, kuittasi Vuorinen, joka janosi jo palkintopallille. Hienon tuloksen myötä Vuorisen maailmanrankingsijoitus paranee merkittävästi.

Naisten kilpailuun 120 miekkailijan alkukarsinnat olivat erittäin tasaiset ja Helsingin Miekkailijoiden Catharina Kock selvisi hieman yllättäen neljällä voitollaan, mutta todella hyvällä pistesuhteellaan, suoraan 64 miekkailijan loppukilpailuun. Kyseessä oli 22-vuotiaan Kockin uran ensimmäinen GP-tason loppukilpailu.

Loppukilpailun ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Saksan Beate Christmann. Kokeneempi saksalainen onnistui paremmin vähäpistoisessa ottelussa; otteluajan lopussa Kockin oli muutaman piston tappiotilanteessa hyökättävä ja lopulta ottelu kirjattiin Kockin tappioksi luvuin 3-11. Lopputuloksissa Kock oli 45. (121 os.).

LOPPUTULOKSET MIEHET:

1. Daniel Jerent Ranska 
2. Peer Borsky Sveitsi
3. Enrico Garozzo Italia ja Gauthier Grumier Ranska
---
8.  Niko Vuorinen Suomi
82. Kasper Roslander Suomi
150 os.

 LOPPUTULOKSET NAISET:

Mitalisijoitukset selviävät su iltana
-----
45. Catharina Kock Suomi
112. Michaela Kock Suomi
121 os.

« Takaisin