Niko Vuorinen komeasti 11:s Budapestissä

8.3.2020 Niko Vuorinen sijoittui yhdenneksitoista kalpamiekkailun maailmancupin osakilpailussa Budapestissä. Vuorinen voitti finaalipäivänä kaksi ensimmäistä vastustajaa, ennen kuin löysi parempansa. Naisten finaalipäivän suomalaisesityksestä vastasi ensimmäisen kerran 64 parhaan joukkoon selvinnyt Ilona Syvälä, joka sijoittui lopulta 43:nneksi.

Sijoitus 11:nneksi oli 30-vuotiaan Vuorisen kolmanneksi paras maailmancupissa. Kymmenen parhaan joukkoon hän on sijoittunut kahdesti (2017 Vancouver 3., 2014 Doha GP 8.).

- Olipa taas päivä. On suorastaan hakattu olo. Jokainen vastus tänään fyysinen ja vahva äijä. Ei sillä että olisin ihan pieni itsekään.

- Kokonaisuutena 11. sija muutamasta sadasta ei ole huono ja kauden paras ylipäänsä. Mitali kimalteli jo aidan takana, jos vähän varvisti. Vähän sekalaiset tuntemukset, Vuorinen paketoi päivän.

Vuorinen alotti finaalipäivän komealla voitolla 15-13 kovin tutusta virolaisesta Sten Priinitsistä.

- Lataus oli suuri - ensimmäisessä matsissa Priinitsin kanssa suorastaan kipinöi jossain vaiheessa. Ollaan varmaan kymmenen vuoden ajalta treenikavereita ja satoja matseja keskenään otettu. Ottelu meinasi lähteä Stenin matkaan jo heti alussa, sillä jäin 5-1 tappiolle. Lyhensin etäisyyttä ja sain varmaan kahdeksan omaa putkeen tai jotain sinne päin. Putosin kerran selälleni, aseet lentelivät kädestä. Hurja matsi loppuun asti.

32-kaaviossa Vuorinen kohtasi ranskalaisen Nelson Lopez Pourtierin voittaen hänet 15-7. 

- Myös väkivahvoin sidonnoin varusteltu kaveri, joka onneksi lankesi kaksivaiheisiin vastahyökkäykseen odottamattoman herkästi. Vaikka poweria joutuikin käyttämään, olin niskan päällä koko ottelun ajan.

Paikasta kahdeksan joukkoon oteltaessa Vuorinen sai vastaansa 23-vuotiaan Kazakhstanin Vadim Sharlaimovin. Sharlaimov eteni parista jatkoon 15-9 -voitolla.

- Sharlaimov ryhtyi miekkailupoliisiksi ja vangitsi meikäläisen hyökkäysyritykset kerta toisensa jälkeen. Tyrmä oli niin syvä, etteivät omat linjat enää löytyneet ja jäin sitten altavastaajaksi. 6-6 -tilanteeseen onnistuin vaivoin punnertamaan, mutta ratkaisupaikoissa olin aivan liian epävarma.

Vuorisen kauden maailmancupit:
Budapest 11.
Vancouver 60.
Doha 38.
Heideheim 29.
Bern 43.

Naisten kalvassa ensimmäisen kerran 64 parhaan joukoon selvinnyt Ilona Syvälä kärsi sunnuntaina ainoaksi jääneessä ottelussaan 7-15 -tappion Ranskan Aliya Lutylle. Syvälän sijoituksi tuli kolmeen vuoteen suomalaisnaisten paras maailmancupissa, 43:s,

- Vastustaja oli tänään selvästi parempi. Hän sai heti ottelun alussa usean pisteen johtoaseman, jota en saanut kirittyä kiinni. Ensi kerralla sitten paremmin. Oli kuitenkin hienoa olla 64-joukossa. Kiitos vielä kaikille onnittelu- ja tsemppiviesteistä, Ilona kertoi.

----
Toni Flink

Lue lisää kilpailusta >

Kuvat: Augusto Bizzi

« Takaisin