Niko Vuorinen joutui pettymään Kolumbiassa

26.5.2018 Niko Vuorinen koki suuren pettymyksen jäätyään 64 jatkajan ulkopuolelle kalpamiekkailun Grand Prixssä Kolumbian Calissa. Suomalaisen sijoitukseksi tuli 77:s.

Vuorinen voitti alkuerässään neljä ottelua ja hävisi kaksi. 64-kaavioon suomalaiselle oli tarjolla pudotusotteluissa paikkaa yhdellä voitolla, mutta se jäi saavuttamatta. Kotiyleisön edessä otellut Andres Felipe Campos Zarate oli parempi pistoin 15-10.

- Tulos oli suuri pettymys. Alkuerissä miekkailu oli tahmeaa, enkä saanut puristettua kuin neljä voittoa. Pudotusotteluita ei olisi tarvinnut voittaa kuin yksi, mutta sekin vähä jäi väliin. Vastus oli voitettavammasta päästä, mutta taisi olla paikallisväestön huudosta hurmoksessa. 

- Lisäksi kisajärjestäjillä tuntui myös olevan hukassa sekä aikataulut että se, ettei ainakaan Suomessa osata lukea ajatuksia; varustekontrolli ja ilmoittautuminen oli siirretty kisakutsusta poiketen kisapaikalta erääseen hotelliin. Asiasta ei vaan kukaan viitsinyt mainita missään, joten edellinen päivä kuluikin sitten kadonnutta kontrollia metsästämässä, Vuorinen harmittelii värikkään Amerikan matkansa yhtä käännettä.

Vuorisen sijoitukset ovat tämän kauden maailmancupissa / Grand Prixssä olleet:
Heideheim 192.
Vancouver 89. 
Budapest 113.
Pariisi 52.
Cali 77.

-------
Toni Flink

Lue lisää kisasta >

Photo Augusto Bizzi

« Takaisin