Kasper Roslander taisteli parhaan MC-tuloksensa Pariisin MC-osakilpailussa

3.5.2014

Miekkailuseura Habdan 22-vuotias Kasper Roslander sijoittui hienosti Pariisin kovatasoisen miesten kalvan MC-osakilpailun sijalle 39. Kilpailuun osallistui 256 miekkailijaa.

Roslander selvisi toisen kilpailupäivän loppukilpailuun puhtaan alkuerämiekkailun turvin, hän voitti kaikki kuusi alkuerävastustajaansa. Helsingin Miekkailijoiden Niko Vuorinen puolestaan voitti neljä otteluaan kuudesta ja joutui karsimaan pääsystä loppukilpailuun. Ratkaisevassa viimeisessä ottelussaan Vuorinen joutui kuitenkin taipumaan Hollannin Bas Verwijlenille luvuin 15-12.

64 parhaan miekkailijan loppukilpailun ensimmäisen kierroksen ottelussaan Roslander kohtasi Italian Marco Fisheran. Ottelu oli tasainen aina viimeiselle jaksolle saakka. Ottelun lopussa Italiainen johti muutamalla pistolla ja Roslander joutui ottamaan riskiä mutta vastustaja onnistui väistämään Roslanderin hyökkäykset. Ottelun päättyi italialaiselle pistoin 15-9. Kilpailun voitti Venäjän Pavel Sukhov.

MC-kiertue jatkuu viikon kuluttua Sveitsin Bernissä. EM-kilpailu otellaan kesäkuussa ja MM-kilpailu heinäkuussa.

Tulokset miesten kalpa MC-osakilpailu, Pariisi

1. Pavel Sukhov RUS
2. Alex Fava FRA
3. Jinsun Jung KOR ja Jean-Michel Lucenay FRA
5. Ivan Trevejo FRA
6. Enrico Garozzo ITA
7. Igor Reizlin UKR
8. Maksym Khvorost UKR
---
39. Kasper Roslander FIN
76. Niko Vuorinen FIN
245. Alexander Lahtinen FIN
256 os.

« Takaisin