Mattsson 57. ja Gräsbeck 76. U23 EM-kalvassa

1.5.2016 Oliver Mattsson oli 57. ja Gunnar Gräsbeck 76. U23 EM-kilpailuiden kalpamiekkailussa vappupäivänä Bulgarian Plovdivissa

Oliver Mattsson eteni 64 kaavioon toiseksi viimeisenä (57.) alkueristä. Vastaansa Mattsson sai sveitsiläisen viime vuoden U20 EM-kisojen kuutosen Lucas Malcottin. Sveitsiläinen oli alkuerissä voittanut yhtä ottelua lukuunottamatta kaikki. Mattsson hävisi ottelun 10-15. 
- Fiilis on hyvä, koska tämä on ensimmäinen vuoteni kisaamassa ulkomailla. Vatustajat olivat kokeneempia, mutta ei se minua pysäyttänyt. Miekkailu oli kaikin puoli hyvää, voisin jopa sanoa että parastani. Sveitsiläistä vastaan alku oli vähän tukalaa, mutta pääsi loppua kohden hyvin vauhtiin, Mattsson kertasi päivän tapahtumia.

Turun Miekkailijoiden vasta 19-vuotias Mattsson voitti alkuerissä kaksi ottelua viidestä sijoittuen lohkonsa kuudenneksi. Suomalaisen voitoiksi kääntyivät ottelut Ranskan Paul Allegrea (5-1) ja Puolan Jan Wenglarczykiä (5-3) vastaan. Tappiot tulivat Israelin, Unkarin, Tanskan ja Ukrainan ottelijoille. 

Gunnar Gräsbeck puolestaan hävisi kaikki alkuerien ottelunsa. Parhaassa ottelussaan Grasbeck sai kolme pistoa (viidestä poikki) ruotsalaista Remy Lando Trotteinia vastaan. Kaikkiaan HABDA:n Gräsbeck sai kuudessa ottelussa yhdeksän pistoa. Gräsbeckin sijoitukseksi tuli 76.

Gräsbeck oli todella pettynyt päivän otteluihinsa.
- Olin varautunut kovaan tasoon, mutta en siihen että miekkailisin näin huonosti. Olen viime aikoina miekkaillut melko hyvin, joten odotukset olivat korkeammalla. Loppusijoitus on shokki ja pettymys.

Suomalaisista Peter Grönholm tuomaroi EM-kisoissa.

Maanantaina Plovdivissä otellaan mm. naisten kalpa, jossa mukana ovat Suomen edustajina Espoon Miekkailijoiden Sofia Tauriainen (19) ja HABDA:n Anna Salminen (21).

-----
Toni Flink
 

« Takaisin