Laura Salminen taisteli komeasti Bathin EM-kilpailun loppukilpailuun

9.8.2019 EM-sijoitusten lisäksi loppukilpailun 36 ottelija taistelee kahdeksasta Tokion suorasta olympiapaikasta.

Bathin EM-kilpailun naisten sarjan osallistujat ottelivat kahdessa karsintaerässä sunnuntain loppukilpailun 36 paikasta. Kummankin karsintaerän 15 parasta ottelijaa eteni suoraan loppukilpailuun ja lisäksi kuusi ottelijaa pistevertailun kautta.

32-vuotias Helsingin Nykyaikaisten 5-ottelijoiden Laura Salminen ui ensimmäisessä lajissa kauden parhaan tuloksensa. Kun myös toinen laji miekkailu sujui hyvin pääsi Salminen lähtemään ratkaisevaan viimeiseen ampumajuoksuun karsintaeränsä 8. sijalta. Päätöslajin kolme ensimmäistä ammuntasarjaa osui heikosti, mutta viimeinen onnistui mainiosti ja Salminen juoksi maaliin ja loppukilpailuun varmasti karsintaeränsä 13.  Finaalipaikka olisi irronnut myös 26 sekuntia hitaammalla ajalla. 

- Hyvä päivä takana ja hyvällä mielin valmistaudun nyt kohti finaalipäivää. Tänään todella nautin kisaamisesta, iloitsi Salminen finaalipaikan selvittyä.

Suomen toisen edustajan Eevi Bengsin päivä päättyi harmittavaan keskeytykseen ennen viimeistä lajia. Terveysongelmat estivät hänen täysipainoisen kilpailemisen.

Naisten loppukilpailu käydään Bathissa sunnuntaina ja kilpailun kahdeksan parasta (1 per maa) lunastaa itselleen suoran Tokion olympiapaikan. Liettuan Laura Asadauskaite lunasti olympiapaikkansa maailmancupin finaalissa, joten hänen tulostaan ei huomioida olympiapaikkojen jaossa.

Bathin EM-kilpailun naisten karsinnan tulokset:

Laura Salminen, karsintaryhmä B
Uinti 13. sija, aika 2:21:08 
Miekkailu 6. sija, 13 voittoa, 9 tappiota
Ampumajuoksu 13. sija ja sunnuntain finaalipaikka

Eevi Bengs, karsintaryhmä A
Miekkailu 14.sija, 12 voittoa, 12 tappiota
Uinti 25. sija, aika 2:36.07
Ampumajuoksu: Keskeytys, karsiutuminen loppukilpailusta

-------

Kuva: Janne Saarikko

Lue lisää kilpailusta >

« Takaisin