Laura Salminen mielenkiinnolla EM-kisahaasteen äärelle
7.7.2021 Yhden oven sulkeutuessa sanotaan toisen aina avautuvan. Laura Salminen ei lopulta selviytynyt mittelemään Tokion olympialaisiin nykyaikaiseen 5-otteluun, mutta katseet on jo näin saatu suunnata täysin perjantaiseen EM-kisataistoon. Lajin EM-kilpailut kisataan tällä kertaa Venäjän Nižni Novgorodissa, Volgan ja Okan yhtymäkohdassa sijaitsevassa kaupungissa noin 400 kilometriä Moskovasta itään.
- Taivaan Isä, perheenjäsenet, läheiset sekä liittomme ovat kannustaneet minua katsomaan rohkeasti eteenpäin. Teimme päätöksen, että lähdemme EM-kisoihin. Olemme iloisia, että voimme ylipäänsä terveinä jatkaa, meille molemmille tapahtuneiden vaarallisten tapahtumien jälkeen, Salminen viittaa omaan ratsastusturrmaansa sekä valmentaja-isä Veikon haveriin aiemmin tänä vuonna.
Salminen kertoo lähteneensä Venäjälle tavoitteena tehdä hyvä kilpailu.
- Mielenkiinnolla odotamme mitä kaikkea tällä reissulla saamme kokea!
Naisten mestaruus ratkaistaan suoraan finaalikilpailuna perjantaina Dolphinissa kisattavassa uinnissa, Meschersyssä käytävässä miekkailussa ja Nižni Novgorod Stadionilla käytävissä muissa lajeissa.
Salmisen uran paras sijoitus EM-kilpailuissa on tähän mennessä 2017 Minskissä saavutettu 20:s tila. Edellisissä mittelöissä 2019 Bathissa Salminen oli 21:s,
Pariviestin mestarit on jo ratkottu: Valko-Venäjä vei naisten EM-kultaa ennen Puolaa ja Venäjää, kun taas miesten mitalikolmikko oli Italia, Valko-Venäjä ja Venäjä.
--------------------
Toni Flink