Kuwait päätti kalpajoukkueen taipaleen alkuunsa Heidenheimissa

12.1.2019 Suomen miesten kalpajoukkueen ottelut jäivät yhteen miekkailun maailmancupissa Heidenheimissa lauantaina. Kuwait oli suomalaisia parempi lukemin 45-32.

Suomen miekkailevan joukkueen muodostivat Niko Vuorinen, Tatu Nuotio ja Jaakko Paavolainen, varalla Topias Tauriainen.

Kuwait otti johdon heti avausottelussa ja Suomi ei missään vaiheessa saanut eroa kavennettua, vaan se kasvoi pitkin matkaa.

Kuwait hävisi seuraavalla kierroksella kisan kolmossijoitetulle Ranskalle 28-45. 

Niko Vuorinen kuvaili päivän tunnelmia melkolailla katastrofaalisiksi monellakin tapaa.

- Katastrofaalisen huono joukkueottelu Kuwaitia vastaan. Monen tekijän summa: ensinnäkin kisahotelli kieltäytyi antamasta aamiaista minuuttiakaan aikaisemmin, vaikka kisäjärjestäjät päättivät aikaistaa kisojen alkamista alkuperäisestä aikataulusta peräti tunnilla. Otteluaika ilmoitettiin vasta melko myöhään eilen, eikä reagointiaikaa ollut. 

- Tuomari hylkäsi meiltä pisteitä lattiaosumina, vaikka jopa vastustaja myönsi tulleensa osutuksi. Lisäksi Jaakko oli ollut kipeänä kuukauden vuoden lopussa, eikä selvästi ollut vielä iskussa.

-  Kaiken päälle Kuwait otteli todella tarkasti ja hyödynsi uutta passiivisuussääntöä, joka korostuu erityisesti joukkuematseissa. Uusi sääntö lisää merkittävästi painetta häviöllä olevalle joukkueelle, sillä passiivisuuskortteja jaetaan sama määrä kuin henkilökohtaisessa kisassa, vaikka eriä on kolme kertaa enemmän.

---
Toni Flink

Lue lisää kisasta>

« Takaisin