Kalpamiesten taival päättyi MM-kisoissa karsintacupiin

19.7.2017 Koko Suomen miesten kalpamiehistö selviytyi keskiviikkona Saksan Leipzigissa MM-kilpailujen henkilökohtaisessa kilpailussa alkueristä suoraan karsintacupin toiselle kierrokselle, mutta kaikkien taival katkesi siihen

Suomalaisten loppusijoituksiksi tulivat 210:en miekkailijan kilpailussa seuraavat: 97) Niko Vuorinen, 108) Alexander Lahtinen, 120) Jaakko Paavolainen, 136) Tatu Nuotio

Niko Vuorinen oli alkuerissä vain piston päässä täydestä kuuden voiton saaliista. Lopulta kansainvälisen liiton (FIE) lipun alla miekkaileva kuwaitilainen Abdulaziz Alshatti voitti Vuorisen 5-4. Vuorisen alkuerien rankingiksi tuli 26. Paikka 64-kaaviossa ilman karsintacupin otteluita jäi Vuorisella vain piston päähän.

Karsintacupin toisella kierroksella Vuorinen hävisi egyptiläiselle Sherif Fayezille sekavan ottelun 11-15. Fayez putosi jatkosta seuraavalla kierroksella sveitsiläiselle Michele Nigglerille.
- Mahdollisuudet oli suoraan paikkaan alkueristä. Pudotuksessa tappion syypäänä oli sekoitus kelvotonta ottelua ja rikkinäistä kelaa. Ei paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa tästä reissusta. Seppo Räty oli aikoinaan oikeassa Saksan osalta, Niko Vuorinen totesi pettyneenä tuttu huumori kuitenkin taustalta kurkistellen.

MM-kisojen ensikertalainen Jaakko Paavolainen voitti alkuerässään kolme ottelua ja hävisi kolme, Alexander Lahtinen voitti neljä kuudesta ja toinen ensikertalainen Tatu Nuotio kaksi viidestä ottelustaan.

Tatu Nuotio hävisi karsintacupissa Israelin Grigori Beskinille 11-15 ja myönsi vastustajien tason olleen odotetun kaltaisen, mutta oman tason pettäneen.
- Ensikertalaisena ei lopputulos ole kamalan huono, mutta eihän se varsinaisesti hyvinkään mennyt. Käteen ei yksilökisasta jäänyt paljon, onneksi joukkuekisaa odotellessa voi esimerkiksi bongailla koko joukkueen voimin Gründerzeit-kauden rakennuksia.

Alexander Lahtinen totesi lyhyesti viimeisen terävyyden jääneen ehkä puutumaan kärsittyään karsintacupissa egyptiläiselle Mahmoud Mohsenille 12-15.

Jaakko Paavolainen myönsi japanilaisen Satoru Uyaman saaneen hänen miekkailunsa romahtamaan karsintacupissa. Uyama vei ottelun 15-7.
- Eipä tästä paljoa voi sanoa. Alkuerä meni ihan jees, mutta kupissa Uyaman lonkerot olivat liikaa ja hän sai miekkailuni romahtamaan kuin DDR aikoinaan.

Miesten kalvan joukkuekilpailua suomalaiset saavat odottaa aina ensi tiistaihin asti. Torstaina naisten kolmikko Suvi Lehtonen, Anna Salminen ja Sofia Tauriainen kisaa kalvan alkukierroksilla paikkaa 64-kaavioon tavoitellen.

Irene Enright oli Suomen ainoa miekkailija naisten florertissa. Enright hävisi alkuerässään kaikki viisi otteluaan ja hänen loppusijoitus oli 82:s kaikkiaan 90:en miekkailijan joukossa.

---
Toni Flink / Olympiakomitean uutishuone

 

« Takaisin