Anna Salminen lähellä jatkopaikkaa Tallinnan maailmancupissa

1.11.2019 Anna Salminen jäi piston päähän paikasta lauantain 64 parhaan jatkajan joukkoon kalpamiekkailun naisten maailmancupissa Tallinnassa.

Salminen selviytyi ainoana suomalaiskahdeksikosta pudotusotteluihin. Niissä Salminen sai ensimmäisen kierroksen vapaaksi ja kärsi seuraavalla jatkoaikatappion Ukrainan Yuliya Svystilille 13-14. Svystil eteni seuraavan kierroksen voitollaan lauantain 64-kaavioon.

- Tänään oli kokonaisuudessa todella laadukasta miekkailua ja monta hyvää pistoa. Hyvä tulos jäi kuitenkin kahdesta jatkoaikatappiosta kiinni. Ensimmäinen ärsyttävä tappio tuli alkuerän viimeisessä ottelussa. Voitto siinä olisi mahdollistanut suoran pääsyn lauantaina ottelemaan 64 parhaan joukossa. 

- Pudotusotteluani ukrainalainen johti suurimman osan matsia, mutta sain kovalla työllä matsin tasatilanteeseen. Tämän jälkeen hävisin pisteellä. Turha alkaa jossitella tässä liikoja, mutta päivän tulos harmittaa kyllä. Päivän aikana tuli kuitenkin paljon myös hyvää, johon yritän keskittyä. Nyt katseet tähdätään eteenpäin kohti sunnuntain joukkuekisaa.

Salminen otteli erissä upeasti ottaen viisi voittoa ja kokien ainoan tappionsa viimeisellä pistolla USA:n Emily Vermeulelle. Salmisen indeksi oli +11, kun suoraan 64-kaavioon olisi riittänyt +14.

Pudotusotteluihin päässyyn vaadittiin kaksi voittoa erissä indeksillä -4. Lähimmäksi selvisi karsiutuneista suomalaisista Anna Vuorinen, joka jäi kahden piston päähän.

Suomalaisten loppusijoitukset (alkuerien voitot-tappiot, indeksi):
102) Anna Salminen (5-1, +11)
215) Anna Vuorinen (2-4, -6)
224) Ilona Syvälä (2-4, -8)
231) Nina Hyvönen (2-4, -10)
255) Anni Vornanen (1-5, -11)
258) Suvi Lehtonen (1-5, -12)
260) Laura Pöysti (1-5, -13)
267) Sofia Tauriainen (0-5, -13)

Joukkuekilpailussa sunnuntaina Suomen ryhmän muodostavat Lehtonen, Salminen, Syvälä ja Vuorinen. Joukkueita on mukana peräti 30, joista Suomen ranking oikeuttaa 26:nteen tilaan.

-----
Toni Flink

Foto Augusto Bizzi

​Lue lisää kisasta >

« Takaisin