Suomi otti joukkuehopeaa (sotilas) ilmailu-5-ottelun MM-kilpailuissa Brasiliassa

28.10.2014 Suomen joukkueen parhaasta henkilökohtaisesta sijoituksesta vastasi Markku Vihersalo ollen 4. Muut henkilökohtaiset sijoitukset olivat Matti Pulli 7., Mikko Luukkanen 8. ja Mikko Honkasalo 9. Sotilaslentosuunnistuksen MM-kultaa voitti Mikko Honkasalo.

Ilmailu-5-ottelun MM-kilpailut järjestettiin tänä vuonna Brasiliassa 19.-28.10.2014.

Kilpailut pidettiin Brasilian Ilmasotakoululla Pirassunungassa. Ilmasotakoulussa opiskelee yli 1000 kadetti, joten kilpailupaikat löytyivät kaikki kampuksen alueelta pl. suunnistus. Olosuhteen olivat kuumat, sillä lämpötila kipusi hetkittäin jopa +40˚C. Brasilia johti joukkuekilpailua alusta alkaen, mutta Suomen joukkue oli iskuetäisyydellä loppuun asti. Ainoastaan esteradalla Suomi jäi omista tavoitteistaan, mutta se riitti tällä kertaa Brasilialle. Suomen joukkueen jäsenistä mitalitaistossa tiukimmin oli Vihersalo, mutta muutkin olivat esterataan asti tiukasti mukana. Edes perusvarma suunnistus ei riittänyt nostamaan Suomea Brasilian ohi.

Miekkailukilpailu käydään maraton-periaatteella kolmeen pistoon. Otteluaika on kaksi minuuttia ja tuplapistot hyväksytään. Suomi jatkoi vahvaa osaamistaan miekkailussa, mutta jäi pitkästä aikaa 2. Ruotsi riisti miekkailuvaltikan Suomelta 111 pisteen erolla, joka vastasi kolmea voittoa. Seuraavaan joukkueeseen eroa tuli kuitenkin jo yli 500 pistettä.

- 4. Markku Vihersalo (RM, 21 voittoa/30 ottelua)
- 5. Mikko Honkasalo (TMÅF, 20/30)
- 6. Matti Pulli (UR33, 20/30)
- 14. Mikko Luukkanen (KuMi, 16/30)

Ilmailu-5-ottelukilpailujen ohessa järjestettävän sotilaslentosuunnistuksen MM-kultaa voitti Mikko Honkasalo, joka toimi Suomen tehtävänvalmistelujen johtajana ja itse lentotehtävällä suunnistajana.

Lajin historia

Ilmailu-5-ottelun kehitti toisen maailman sodan jälkeen ranskalainen lentäjä Edmond Petit, joka oli jäänyt saksalaisten sotavangiksi pudottuaan vihollislinjojen taakse. Petit halusi kehittää lajin sotilas-5-ottelun rinnalle, joka palvelisi enemmän lentäjiltä vaadittavia taitoja. Perustana hän käytti nykyaikaista-5-ottelua, mutta halusi korostaa taidon merkitystä.

Ilmailu-5-ottelun lajit ovat: ilmapistooliammunta, esteuinti, kalpamiekkailu, koripallo, sekä pakokilpailun esterata ja suunnistus. Kuudesta lajista lasketaan viiden parhaan tulos lopputuloksiin. Kilpailujoukkueeseen miesten sarjassa osallistuu neljä urheilijaa, joista kolmen parhaan tulos lasketaan. Vuodesta 2009 alkaen on kilpailuun saanut ottaa osaa ilmavoimista muutkin kuin lentäjät. Naisten ensimmäisistä MM-mitaleista taisteltiin vuonna 2012.

Ensimmäiset kilpailut järjestettiin 1940-luvun lopulla. Suomi osallistui ensimmäistä kertaa 1960-luvun lopulla valmentajansa Jyrki Pietiläinen johdolla. Pietiläinen toimii tällä hetkellä Kuopion miekkailuseuran valmentajana. Pietiläisen jälkeen valmentajana toimi pitkää Timo Väre. Nykyisin joukkueen valmentajana toimii Pasi Koivunen.

Suomi on voittanut maailmanmestaruuden lajin historiassa kuusi kertaa 1993, 2000 ja 2007-2010. Ensi vuonna sotilasilmailu-5-ottelun MM-kilpailut järjestetään osana Sotilaiden Maailman kisoja (6th CISM World Games 2015) Mungyeongissa Etelä-Koreassa. Siellä Brasilialla ei ole kotikenttäetua, joten Suomella on vain yksi tavoite! ”Friendship Through Sport”

Linkkejä:
2015 kilpailusivut: www.map.aer.mil.be
Sotilasilmailu-5-ottelu: www.cismmilsport.org/portfolio/aeronautical-pentathlon/

 

 

« Takaisin