Maailmanmestari Bengs päätti uransa hieman aiottua aikaisemmin

31.3.2020 Suomen parhaisiin nykyaikaisiin 5-ottelijoihin viime vuodet kuulunut Eevi Bengs on päättänyt lopettaa huippu-urheilijan uransa. Bengsin uran huippuhetki oli ampumajuoksun maailmanmestaruus vuonna 2017.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Yle / By Marianne Nyman

Bengsin oli tarkoitus päättä uransa Tokion olympialaisten jälkeen, mutta nykyinen maailmantilanne aikaisti päätöksen tekemistä.

- Olen pitkään unelmoinut olympialaisista, mutta niiden merkitys on omassa elämässä pikkuhiljaa pienentynyt. Koen, että olen saanut urheilulta sen mitä sillä on annettavaa, niin päätös oli loppuen lopuksi helppo nyt tehdä.

Juuri 30 täyttänyt Bengs edusti urallaan Helsingin Nykyaiset 5-ottelijat -seuraa ja hänen valmentajanaan toimi Jouko Pakarinen.

- ”Jokke” on valmentanut minua koko urani ajan, hänen merkitys uralleni on ollut valtaisa. Lisäksi ympärilläni on ollut erittäin sitoutunut ja ammattitaitoinen tiimi valmentajia sekä muita ammattilaisia. Olen kaikkien työpanoksesta todella kiitollinen.

Bengs aloitti lajin parissa vuonna 2004.

Vuoden 2017 ampumajuoksun maailmanmestaruuden lisäksi Bengs saavutti samoissa kisoissa parikilpailun MM-hopeaa Tiitus Ämmälän kanssa ja 2015 hän otti MM-hopeaa henkilökohtaisessa kilpailussa.

5-ottelussa Bengs saavutti sisarensa Dagnyn kanssa MM-parikilpailussa 10:nnen tilan 2009. Henkilökohtaisella tasolla hän edusti Suomen useaan otteeseen MM- ja EM-tasolla myös henkilökohtaisissa kilpailuissa. Suomen- ja Pohjoismaiden mestaruuksia Bengs voitti molempia kuusi kappaletta.

- Suurimmat saavutukset itselleni löytyvät kuitenkin muualta kuin palkintokaapista. Olen saanut mukaani suuren henkisen pääoman. En keksi mitään muuta lajia, joka yhtä monipuolisesti valmistaisi jo huippu-urheilu-uran aikana sen jälkeiseen elämään. 

- Olen saanut kokea suuria onnistumisia, suuria pettymyksiä, iloa, hienoja paikkoja, erilaisia kulttuureita ja ihania ihmisiä todella paljon. Näistä kaikista en pikku tyttönä osannut edes unelmoida. Olen siis päässyt kehittämään itseäni niin henkisesti kuin fyysisesti yli viidentoista vuoden ajan.

--

Toni Flink
 

« Takaisin