Laura Salminen komeasti 5-ottelun MM-finaaliin

11.9.2018 Suomen Laura Salminen selvitti maanantaina tiensä selvästi 5-ottelun MM-finaaliin Mexico Cityssä. Helsingin Nykyaiset 5-ottelijat -seuraa edustava Salminen (31) oli 67 urheilijan karsinnassa 16:s, kun 36 parasta nähdään tiistaina sekä keskiviikkona käytävässä finaalissa.

- Sodassa ollaan ja tie on raivattu läpi esteiden sekä miinakenttien finaaliin asti!, Salminen hehkutti karsintapäivän jälkeen.

Avauslajissa uinnissa Salminen suoriutui omien sanojensa maukaan tavallisella tasollaan eli tarpeeksi hyvin ollen ajallaan 2.23,3 karsintaerässään 19:s. Miekkailu sujui mainiosti suomalaisen voittaessa 18 ottelua ja häviten 13. Sijoitukseksi erässä tuli 10:s,

Laser runiin Salminen pääsi starttaamaan eränsä 11:nneltä sijalta nostaen sijoitustaan siinä kolme pykälää. Salmisen karsintapisteet olivat 974.

Karsinta oli isäntämaan juhlaa, kun Meksikon Maraina Arceo ja Mayan Oliver ottivat kaksoisvoitone ennen Unkarin Zsofia Foldhazia.

Finaali kisataan kaksipäiväisenä ja Salminen on siihen enemmän kuin valmis hyvin sujuneen karsinnan jälkeen.

- Meksiko ei jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi. Tiistaina sitten finaalin miekkailu ja valmiina ottamaan kalpa haltuun!

Finaalin muut lajit eli uinti, miekkailun bonuskierros, ratsastus ja laser run kisataan keskiviikkona.

Kairon MM-kilpailuissa 2017 Salminen oli 30:s ja 2015 MM-Berliinissä 19:s. 2013 Salminen joutui MM-finaalin keskeyttämään sairastumisen vuoksi.


Kuva: Valmentaja-isä Veikko Salminen sai onnitella finaalipaikasta Lauraa Mexico Cityn MM-kisoissa maanantaina.

-----
Toni Flink

Lue lisää kilpailusta >

« Takaisin