Kasper Roslander miekkaili upeasti U23 EM-kilpailun 8.

23.4.2015 Viimeistä U23 vuottaan miekkaileva, miekkailuseura Habdan 23-vuotias Kasper Roslander taisteli itsensä vaisun kahden alkuerävoiton jälkeen upeasti EM-kilpailun 8. Tulos on hänen toistaiseksi paras arvokilpailutuloksensa

Miekkailun U23 EM-kilpailut käydään tänä vuonna Italian Vicenzassa. Suomella on kilpailussa täysi neljän hengen miesten kalpajoukkue sekä kaksi naiskalpamiekkailijaa.

Suomalaisittain kilpailu käynnistyi miesten kalvalla. Alkukierrokselta jatkoon selvisivät Roslanderin lisäksi myös Turun Miekkailijoiden 22-vuotias Teemu Seeve ja nuori 18-vuotias Habdan Valter Mickwitz. Seeve ja Mickwitz joutuivat kuitenkin taipumaan jo pudotusotteluiden ensimmäisellä kierroksella. Roslander puolestaan voitti ensin Unkarin Komaromy-Porosin pistoin 13-9, ja sitten Slovenian Jan Golobicin 15-10.  16 parhaan joukossa Unkarin Balint Barkos kaatui todella vakuuttavasti 15-8.

Puolivälierässä Roslanderia vastaan asettui kokenut Italian Andrea Santarelli, joka on mm. voittanut U20 MM-pronssia vuonna 2013. Ottelu eteni Santarellin johtaessa alusta saakka. Ensimmäisen jakson lopussa Roslander onnistui kaventamaan tilanteen, mutta lopulta vastustaja karkasi selvään 15-8 voittoon ja lopulta EM hopealle saakka. Loppuottelussa Santarelli taipui maamiehelleen Marco Fisheralle.

”Kisa alkoi surkeasti alkuerissä, mutta miekkailu alkoi sujua kun onnistuin paremmin keskittymisessä ja miekkailin hieman rennommalla tyylillä. Ratkaisuottelussa pistin ottelun tasaisen alun aikana luvattoman monta kertaa ohi”, harmitteli Roslander.

Miesten kilpailu jatkuu perjantaina joukkuekilpailulla.

Lopputulokset U23 EM kalpa miehet

1. Marco Fichera Italia
2. Andrea Santarelli Italia
3. Georg Kuhn Sveitsi ja Richard Schmidt Saksa
---
8. Kasper Roslander Suomi
44. Valter Mickwitz Suomi
53. Teemu Seeve Suomi
69. Thomas Jack Suomi
71 os.

« Takaisin