Eevi Bengs Dubliniin puolustamaan laser-runin maailmanmestaruuttaan

27.9.2018 Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat -seuraa edustava Eevi Bengs (28) puolustaa lauantaina Irlannin Dublinissa laser-runin maailmanmestaruuttaan.

Bengs voitti viime vuonna lajin maailmanmestaruuden ja oli yhdessä Tiitus Ämmälän kanssa parikilpailussa hopealla. Tällä kertaa Bengs on Suomen ainoa kisaedustaja.

- Laser-runin MM-kisat on mukava piristys näin syksyn alkuun. Peruskuntokausi on lähtenyt hyvin käyntiin kaikkien 5-otttelun lajien osalta. Juoksussa on pidetty vauhtia yllä näitä kisoja ajatellen ja juoksukunto tuntuu hyvältä. Ammunta hieman jännittää, koska siinä on ollut syksyn mittaan hieman haasteita. Olen muuttanut rytmiä aikaisemmasta ja se on ollut haastavampaa kuin kuvittelin. 

- Tavoitteena on mitali, ja hyvällä ammunnalla mestaruuden uusinta on myös mahdollista.  Laser-runin MM-kisat ovat aina olleet tosi hienoja tapahtumia, enkä usko, että Dublinin kisa on  poikkeus, Bengs kertoi Irlantiin matkatessaan.

Viime vuoden MM-mitalien lisäksi Bengs oli lajin ensimmäisissä MM-kilpailuissa 2015 hopealla. 2016 hän ei MM-kisoihin osallistunut.

Laser-run on  nykyaikaisen 5-ottelun päätöslaji, jossa yhdistyvät ammunta ja juoksu. Lajissa juostaan neljä kertaa 800 metriä ja jokaisen kierroksen jälkeen ammutaan viisi laukausta 10 metrin etäisyydeltä. 

----

Toni Flink

Lue lisää kisasta >

Kuva vuoden 2017 Laser Runin MM-kilpailusta Cape Townista

« Takaisin