Wäinö Kalevi Korhonen In Memoriam

20.12.2018 Yksi suomalaisen nykyaikaisen 5-ottelun kirkkaimmista tähdistä kautta aikain, Wäinö ”Wäiski” Korhonen, on poissa.

Yksi suomalaisen nykyaikaisen 5-ottelun kirkkaimmista tähdistä kautta aikain, Wäinö ”Wäiski” Korhonen, menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen Lohjalla 13.12.2018. Hän oli syntynyt 21.12.1926 Jääsken kylässä Vuoksen rannalla, joka jäi osaksi menetettyä Karjalaa.

Wäinö Korhonen, 12-lapsisen perheen vesa, jäi orvoksi vaan ei toimettomaksi v. -39, jolloin hän jo aloitti työt väestönsuojelukeskuksen lähettinä. Välirauhan aikana hän asui sisarustensa luona ja Katajanokan poikakodissa, josta keksi hakeutua klaffipojan tehtäviin Suomi-filmin palvelukseen. Siitä aukesi elokuvaura avustajana, ja tarkkasilmäiset voivat edelleen nähdä hänet 40-luvun kotimaisissa elokuvissa. Myös kymmenissä radiokuunnelmissa on kuultavissa Korhosen terävää artikulaatiota.

Vilkas karjalaispoika Wäinö aloitti 5-otteluharrastuksensa vuonna 1949, mitä ennen hän oli jo harrastanut hiihtoa, uintia ja juoksua. Wäinö Korhosen kilpailu-ura 5-ottelussa muodostui harvinaisen pitkäksi. Vuonna 1951 hän sai ensimmäisen SM mitalinsa 5-ottelussa ja viimeinen on vuodelta 1967. Näiden vuosien väliin mahtuvat olympiakisat, kuudet MM-kisat ja 16 SM-kilpailua. Uran kirkkaimmat hetket sattuivat Melbournen olympiakisoihin v. 1956, jossa Korhonen saavutti pronssia sekä henkilökohtaisessa että joukkuekisassa. Viisiottelun MM-kisoissa hän oli parhaimmillaan v. 1957 neljäs, mistä sai kotimaassa arvonimen Amatöörien maailmanmestari Neuvostoliiton urheilijoiden vietyä kolmoisvoiton. Merkittävimpiin saavutuksiin voidaan lukea myös kaksi MM-hopeaa ja yksi MM-pronssi viisiottelun joukkuekilpailuissa 50-luvun lopulla. SM-mitaleita hänelle kertyi yhteensä kymmenen.

Wäinö oli paitsi liikunnallinen luonnonlahjakkuus myös erittäin kunnianhimoinen, ja lyhyestä varrestaan huolimatta hän menestyi myös uinnissa, jää-, vesi-, kori- ja pesäpallossa sekä kalpamiekkailussa, jossa hän edusti Suomea maajoukkuetasolla, oman lajinsa ohessa myös Melbournen olympiakisoissa. Moninkertainen 5-ottelun maailmanmestari venäläinen Igor Novikov antoi erään tulisen kamppailun jälkeen Korhoselle arvonimen ”Artist”, joka kuvaa hyvin hänen oveluuttaan ja taistelutahtoaan tässä jalossa kamppailulajissa.

Kilpailu-uran ohessa toiminnan mies Wäinö Korhonen oli mukana perustamassa Helsingin Nykyaikaisia 5-ottelijoita. Hän vaikutti seuran hallituksessa jo 50-luvulla, mutta ehti siinä ohessa toimia myös miekkailuliiton hallituksessa sekä Autourheilun Kansallisen Kilpailutoimikunnan (nyk. AKK) pääsihteerinä. Luonnollisesti hän sen tehtävän myötä innostui myös ralliautoilusta. Myös uudessa harrastuksessaan keilailussa Korhonen edistyi ja nousi aina lajin mestariluokkaan asti. Viisiottelussa Wäiski oli näkyvä hahmo 1970- ja 80-luvuilla. Erityisen läheistä yhteistyötä hän teki olympiamitalisti Veikko Salmisen kanssa, jolle hän teki vieläkin tallessa olevia harjoitusohjelmia. Erään kaksiviikkoisen jakson viimeinen harjoitus oli ”käy elokuvissa”. Veka noudatti ohjetta tarkasti.

Wäinö Korhonen oli erinomainen seuramies, joten työelämässä hän hakeutui luontevasti myyntitehtäviin. Hän toimi mm. Stockmann Oy:n urheilutukussa, Emil Elo Oy:ssä, Mallasjuoma Oy:ssä, Wihurilla sekä Trans Meri Oy:ssä, josta jäi eläkkeelle v. 1990. Työura siis alkoi jo 12-vuotiaana ja jatkui koko monipuolisen ja menestyksellisen urheilu-uran läpi. Eira-vaimon Wäinö löysi Stockmannilta 50-luvun alussa, ja avioliitto kesti 57 vuotta. Uteliaisuutensa elämään, urheilun kipinän ja rakkautensa luontoon, kulttuuriin ja vieraisiin kulttuureihin hän välitti kolmelle tyttärelleen ja lapsenlapsilleen.

Wäinö Korhosen perintö elää vahvana nykyaikaisessa 5-ottelussa ja miekkailussa. Hänelle myönnettiin Pro Urheilu -tunnustuspalkinto v. 2008.

Pekka Santanen
Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat ry

Taru Kockberg
Wäinö Korhosen tytär

-------------------------------------

Wäinö Korhosen muistoa kunnioittaen,
Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto ry

« Takaisin