Puolustusvoimien Urheilukoulun 2020 haku käynnissä

28.1.2020 Varusmiespalvelus Puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa Helsingissä 12.10.2020 alkaen

Urheilukoulun tehtävänä on antaa varusmiespalvelustaan suorittaville motivoituneille ja lahjakkaille urheilijoille (ml naiset) mahdollisuus toteuttaa sotilaskoulutuksen ohessa systemaattista valmentautumista. Urheilukoulu tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet sekä riittävästi aikaa nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa. Vuodesta 1979 alkaen Urheilukoulussa on palvellut jo 6800 urheilijaa 59:stä eri lajista. 

Kesälajien urheilijat aloittavat varusmiespalveluksen IV/20 saapumiserässä Kaartin jääkärirykmentissä, Santahaminassa 12.10.2020.  

Valmennus
Urheilukoulussa on valmennukseen varattu aikaa päivittäin 2-8 tuntia (yhteensä noin 12–30 h/vko). Harjoitteluun on lisäksi käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput (pl. sotaharjoitukset). Urheilukoulu tarjoaa kahdeksan leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa tai urheiluopistoilla. Valmennustoiminta toteutetaan koulutettujen sotilasvalmentajien koordinoimana. Pääosassa lajeista osallistuu pääkaupunkiseudun urheiluakatemian Urhean järjestämään valmennustoimintaan, myös erilaisilla yhteistyömalleilla lajiliittojen kanssa voidaan valmennusta järjestää. 

Valitut urheilijat sitoutuvat lajiliiton valmennukseen. Urheilukouluun valitut suorittavat valmennuskurssin palveluksensa aikana. Urheilukoulun oma fysioterapeutti tekee urheilijoille lihastasapainokartoituksen palveluksen aikana, lisäksi hän on urheilijoiden käytettävissä vammojen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä palveluksen aikana.

Hakeutuminen
Urheilukoulun hakijoiden tulee edustaa ikäluokkansa kansallista tai kansainvälistä huippua. Urheilulajin tulee olla Olympia- tai MM-kilpailujen ohjelmassa tai lajin tulee olla laajasti harrastettu Suomessa/ulkomailla. Valinnat suoritetaan eri lajien asiantuntijalausuntojen sekä psykologisten ja fyysisten testien tulosten perusteella. 

Urheilukouluun voi hakea myös hierojan ammattitutkinnon suorittaneet varusmiesikäiset henkilöt.

Lokakuun saapumiserään hakevien kesälajien urheilijoiden, joiden kansallinen kilpailutoiminta ajoittuu keväästä syksyyn (mm. miekkailu, 5-ottelu, jalkapallo, vesilajit, moottoriurheilu, yleisurheilu, suunnistus, ampumaurheilu) on jätettävä hakemuksensa 28.2.2020 mennessä.

Hae ensisijaisesti verkossa sähköisellä lomakkeella (vaatii sähköisen tunnistautumisen). Voit hakea myös hakulomakkeella erikoisjoukkoihin. Tarvitset lomakkeen avaamiseen Adoben Acrobat Readerin, jonka voit ladata koneellesi linkistä. Varmista hakuojeet puolustusvoimien verkkosivuilta intti.fi > inttiedessä. Hakulomakkeita saa myös aluetoimistoista ja Urheilukoululta. 

Valintakokeet järjestetään Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä 30.3.-1.4.2020. 

Lisätietoa: 
Puolustusvoimien urheilukoulun valmennuspäällikkö Jari Karinkanta, puh. 0299 421 815, jari.karinkanta@mil.fi

SM5L valmennuspäällikkö Minna Lehtola, puh. 046 921 2290, minna.lehtola@fencing-pentathlon.fi

« Takaisin