Olavi Mannonen In Memoriam

28.3.2019 Kaikkien aikojen menestynein urheilijamme nykyaikaisessa 5-ottelussa on poissa. Melbournen olympiakisoissa 1956 hän saavutti hopeaa henkilökohtaisessa kilpailussa ja pronssia joukkuekilpailussa.

 

Olavi Aleksanteri Mannonen 7.3.1930 – 17.3.2019

Olavi "Ola" Mannonen, menehtyi 89-vuotiaana pitkäaikaiseen sairauteen 17.3.2019 Helsingissä. Hän oli syntynyt 7.3.1930 Viipurissa, josta perhe lähti evakkoon 6.12.1939. Olavi vietti talvisodan ajan Jämsässä, josta siirtyi sodan loputtua Leppäkosken kautta Helsinkiin v. 1942. evakkoretki erotti perheen pojat vanhemmistaan, mikä jätti syvät jäljet pieneen karjalaispoikaan.

 

Mannonen aloitti urheilu-uransa uimaseura Vetehisissä 1946 menestyen vapaauinnissa ja vesipallossa. Alle 20-vuotiaana hän oli Suomen nopeimpia vapaauimareita ja oli jo silloin asettanut päämääräkseen Helsingin olympiakisat, tosin laji ehti matkalla vaihtua. Olan 5-otteluharrastus alkoi vuonna 1950, kun tuore lajiliitto kutsui nuoria lajin pariin. Liikunnallisesti huippulahjakkaan Mannosen kehitys oli varsin nopeaa ja hänet valittiin jo v. -51 olympiavalmennettaviin. Haastavaan maastoesteratsastukseen Ola paneutui tosissaan hänen aloitettuaan Helsingin ratsastavan poliisin palveluksessa vuonna 1952.

Olavi Mannonen oli erinomainen kilpailija, jonka valtteina olivat tasaisuus kaikissa viidessä lajissa sekä ilmiömäinen taito loistaa juuri oikeassa paikassa. Helsingin 1952 olympiakisoissa Suomi sijoittui joukkuekisassa pronssille joukkueella Mannonen, Lauri Vilkko ja Olavi Rokka. Henkilökohtaisessa kisassa Mannonen oli parhaana suomalaisena viides. Seuraavan olympiadin aikana Mannonen nousi lajin kirkkaimmalle huipulle ja oli kiistatta yksi maailman parhaista viisiottelijoista. 1955 hän sijoittui hopealle MM-kisoissa ja uran kruunasi menestys Melbournen olympiakisoissa 1956, jossa hän saavutti hopeaa henkilökohtaisessa kilpailussa ja pronssia joukkuekisassa seuranaan Wäinö Korhonen ja Berndt Katter. Rooman olympiahaaveen murskasi loukkaantuminen ja Tokiossa 1964 Ola olikin jo joukkueemme johtaja. Suomen mestaruuden Mannonen voitti kahdesti ja oli mitaleilla myös kalpamiekkailussa.

Urheilutoimittajat nimesivät Olavi Mannosen vuoden parhaaksi 5-ottelijaksi vuosina 1952, -53, -55 ja -56. Suomen parasta urheilijaa valittaessa Mannonen sijoittui vuonna 1955 kuudennelle ja 1956 seitsemännelle tilalle.Melbournen Olympiakisojen mitalistit 1956. Ruotsin Lars Hall kultaa, Olavi Mannonen hopeaa (vasemmalla) ja Wäinö Korhonen pronssia (oikealla

Urheilu-uransa jälkeen Mannonen kantoi laajasti vastuuta urheilun järjestötoiminnassa mm. viisiotteluliiton ja miekkailuliiton hallituksissa, jossa myös puheenjohtajana, sekä Kansainvälisessä 5-ottelu- ja ampumahiihtoliitossa. Myös poliisiurheilussa hän oli merkittävä vaikuttaja aina 90-luvulle asti. Mannonen oli aktiivinen Karjalan liiton jäsen.

Mannonen toimi lähes koko työuransa Helsingin ratsastavassa poliisissa, jonka päälliköksi hän nousi komisariona v. 1971. Tästä virasta hän jäi eläkkeelle 1990. Sirkka ja Olavi Mannosella on kaksi tytärtä.

Mannoselle myönnettiin Pro Urheilu -tunnustuspalkinto v. 2003.

Pekka Santanen
Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat ry

-------------------------------------

Olavi Mannosen muistoa kunnioittaen,
Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto ry

-------------------------------------

Ryhmäkuvassa Melbournen Olympiakisojen mitalistit 1956. Ruotsin Lars Hall kultaa, Olavi Mannonen hopeaa (vasemmalla) ja Wäinö Korhonen pronssia (oikealla).

« Takaisin