Marjatta Moulin In Memoriam

20.11.2018 Florettimiekkailija Marjatta ”Jatta” Moulin (os. Heimolainen) oli 1950- ja -60-luvuilla Suomen menestyksekkäin naismiekkailija ja osallistui vuoden 1960 Rooman Olympialaisiin

Marjatta menehtyi 91-vuotiaana 6.11.2018 Helsingissä. Hän oli syntynyt 23.11.1926 Mäntässä.

Marjatta Moulin liittyi Helsingin Miekkailijoihin 1951. Aikaisemmat harrastukset, tennis, uinti, uimahypyt, hiihto ja voimistelu antoivat hyvän fyysisen pohjan hänen kehittymiselleen huippumiekkailijaksi. Marjatta Moulin on moninkertainen Suomen mestari, edustusmiekkailija ja olympiakävijä. Kokemuksensa turvin hänestä tuli pitkäksi aikaa naisten maajoukkueen henkinen selkäranka. Hänen aktiiviuransa aikana naiset miekkailivat ainoastaan florettia.

Moulinin ensimmäinen Suomen mestaruus on vuodelta 1954, jolloin se tuli Helsingin Miekkailijoiden joukkueessa yhdessä Salme Seppälän, Marianne Sjöblomin ja Barbara Helsingiuksen kanssa. Vuosien 1955-72 aikana hän voitti floretin henkilökohtaisen Suomen mestaruuden kahdeksan kertaa. Hän saavutti lukuisia joukkuemestaruuksia, joista viimeisimmän 1981. Muita kotimaisia saavutuksia olivat mm. Karhulan Maljan, Sanoma-pokaalin, Kiltapikarin, Uno Dahlin ja Zachariassenin kiertopalkintojen voitot sekä Suurkisavoitto 1956.

Edustustehtäviin Marjatta Moulin pääsi ensimmäisen kerran 1953, jolloin hän oli mukana Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Tukholmassa ja MM-kilpailuissa Brysselissä, jossa hän selviytyi välieriin. Hän saavutti ensimmäisenä suomalaisena naisena miekkailun Pohjoismaiden mestaruuden Helsingissä 1959. Joukkuemestaruus PM-tasolla tuli Oslossa 1961 Yrsa Gallenin, Barbara Helsingiuksen ja Leena Mälkin kanssa. MM-kilpailuissa Marjatta Moulin on miekkaillut kuudesti ja osallistunut Rooman olympialaisiin 1960. Hänellä on parikymmentä kansainvälisten kilpailujen voittoa ja neljä henkilökohtaista PM-hopeamitalia. Hänestä tuli miekkailun neljäs suurmestari Suomessa 1968.

Miekkailu-uransa aikana ja jälkeen Marjatta Moulin toimi mm. yrittäjänä ja monet miekkailijat muistavat hänet Hotelli Palacen Nico-kioskista. Jatta myös valmensi Helsingin Miekkailijoiden nuoria ja mm. Peter Grönholm ja Hilu Lindroos ovat kertoneet, että Jatan iloisuuden ansiosta he jatkoivat miekkailua.

Marjatta asui yksin 13 vuotta hänen miehensä Paulin poismenon jälkeen. Hän sai asua kotona loppuun saakka. Jattaa jää suremaan mm. hänen poikansa Christian, joka itse ei koskaan miekkaillut, mutta vietti pienenä paljon aikaa 1950-luvun ja-60-luvun äitinsä kilpailujen innokkaana kannustajana ja myös Uudenmaankadun miekkailusalilla, äidin miekkaillessa tai valmentaessa ja isän toimiessa seuran johtotehtävissä.    

______________________________

Marjatta Moulinin muistoa kunnioittaen,

Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto ry

LÄHDE: Osa tekstista kirjasta MIEKKAILU SUOMESSA
KUVA: Lehtikuva 2.7.1965: Suomalaisia miekkailijoita MM-kilpailuissa Pariisissa 1965: vasemmalta Irma Ivanoff (nyk. Lindeman), Yrsa Gallen, Barbara Helsingius ja Marjatta Moulin.

« Takaisin